Kaljakellunta.com

18.11.2009 Sivuston ylläpitäjät on vapautettu syytteistä Kaljakellunta.com:n ylläpitoon liittyvässä oikeudenkäynnissä.

Lisää tietoja mm:

Ohessa myös kärjäjäoikeuden johtopäätös vapauttavassa tuomiossa

Johtopäätös

Käräjäoikeuden näkemyksen mukaan asiassa on selvitetty, että vuoden 2008
kaljakellunta-tapahtuman ajankohta on määräytynyt kaljakellunta.com
-sivustolla käydyn keskustelun pohjalta. Järvinen ja Kaipila ovat
myöntämällään tavalla siirtäneet keskustelussa enemmistön kantaa
vastanneen ajankohdan sivuston etusivulle. Mitään muuta tapahtuman
valmisteluun liittyvää ei ole Kaipilan tai Järvisen osoitettu tehneen.
Käräjäoikeus katsoo, että pelkästään edellä mainittu toimenpide ei tee
Kaipilasta tai Järvisestä kyseisen tilaisuuden järjestäjää. Tätä näkemystä
tukee se, että vuonna 2009, kun kaljakellunta.com -sivusto on ollut jo yli
vuoden suljettuna, on kaljakelluntatapahtumaan ottanut osaa suurin piitein
yhtä paljon ihmisiä kuin vuonna 2008. Koska Kaipila ja Järvinen eivät ole
olleet tilaisuuden järjestäjiä, ei heillä ole ollut velvollisuutta toimia
siten kuin syytteen teonkuvauksessa on tapahtuman järjestäjältä
edellytetty. Kaipila ja Järvinen eivät ole syyllistyneet
kokoontumisrikkomukseen.

Käräjätuomari
Mikko Sihvola
    

Kaikki paitsi kelluminen on turhaa!

English | Svenska | Deutsch